Suoraan sisältöön

Zekki-digipalvelulle myönnetty Euroopan paras sosiaalinen innovaatio -palkinto

30.12.2021

Suomessa kehitetty nuorten hyvinvointia tukeva digipalvelu Zekki on yksi Euroopan sosiaalisten innovaatioiden kilpailun vuoden 2021 kolmesta voittajasta. Palvelu on suunnattu 15–25-vuotiaille nuorilla ja nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Palvelu on maksuton ja toimii verkossa ja mobiilissa.

Palvelu sai raadilta kiitosta erityisesti käyttäjäystävällisyydestään. Palvelu koostaa kymmenen kohdan kyselyn perusteella yhteenvedon vastaajan hyvinvoinnista elämän eri osa-alueilla ja antaa suosituksia erilaisista matalan kynnyksen palveluista. Lisäksi palvelu esittää hyvinvoinnin pohtimiseen herätteleviä kysymyksiä. Yhteenvedon voi ladata kyselyn lopussa pdf-tiedostona.

Kohderyhmään kuuluvat nuoret ovat olleet mukana Zekin suunnittelussa. Zekin ovat kehittäneet yhteistyössä Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diakonissalaitoksen Vamos, Ehyt, HelsinkiMissio, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Marttaliitto, Mieli, Nuorisoasuntoliitto, Nuorten Ystävät, Pelastakaa Lapset, Takuusäätiö, Väestöliitto ja Yeesi.

Euroopan Sosiaalisten innovaatioiden kilpailun finaali järjestettiin 8.12.2021. Kilpailun teema vuonna 2021 oli tulevaisuuden taidot – vihreän ja digitaalisen tulevaisuuden kehittäminen. Kilpailussa valittiin kolme voittajaa, jotka saavat 50 000 euron palkinnon innovaationsa jatkokehittelyä varten.

Tutustu Zekki-palveluun.

Lue alkuperäinen uutinen Diakonia-ammattikorkeakoulun verkkosivuilta.

Lue lisää innovaatio-kilpailun voittajista kilpailun verkkosisivuilta.

Simple Share Buttons