Suoraan sisältöön

Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus aloittaa toimintansa kuuden organisaation yhteistyönä

8.10.2021

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt kolme miljoonaa euroa valtionavustusta valtakunnallisen yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen perustamiseksi. Hallitus päätti osaamiskeskuksen perustamisesta puoliväliriihessään keväällä.

Osaamiskeskus on asiantuntijayksikkö, joka tukee yhteiskunnallisten yritysten syntymistä ja kasvua. Se tarjoaa valtakunnallista neuvontaa ja ohjausta yhteiskunnallista yritystoimintaa harjoittaville tai käynnistäville yrittäjille ja yhteisöille yritysmuodosta ja toimialasta riippumatta. Samalla se rakentaa verkostomaisesti toimivat asiantuntijapalvelut vahvistamaan yhteiskunnallisen yritystoiminnan toimintaedellytyksiä ja lisäämään osatyökykyisten työllistämistä.

Osaamiskeskus aloittaa toimintansa välittömästi ja jatkuu valtionavustuksen turvin vuoden 2023 loppuun saakka. Hanketta on tarkoitus rahoittaa myös Euroopan sosiaalirahaston varoin.

Valtionavustusta myönnettiin kuuden organisaation verkostomaisesti toimivalle konsortiolle eli yhteishankkeelle. Hanketta koordinoi Yhteiskunnallisten yritysten liitto Arvo ry. Muut osapuolet ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu OyKuntoutussäätiö srOsuustoimintakeskus Pellervo rySilta-valmennusyhdistys ry ja Vates-säätiö sr.

Lue koko uutinen Kuntoutussäätiön verkkosivuilta.

Lue tiedote työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilta.

Simple Share Buttons