Suoraan sisältöön

Välittämistä mutta ei terapiaa

Kuva: Pixabay

”Me ei olla mitään psykologeja”, totesi teollisuusyrityksen esimies, kun keskustelimme varhaisen tuen käytännöistä työpaikalla. Toteamuksen taustalla voi aistia riittämätöntä osaamista ja pelkoa puuttua työntekijöiden työkykyä uhkaaviin asioihin.

Erityisesti miesvaltaisilla teollisuusaloilla työturvallisuusasiat olivat usein erinomaisella tasolla ja toimintamallit ja käytännöt pitkälle mietittyjä. Sen sijaan työntekijöiden työkyvyn tukeen liittyviä asioita saatettiin pitää liian henkilökohtaisina ja tämän vuoksi vaikeina lähestyä.

Työterveyslaitoksen tekemässä tutkimuksessa selvitettiin yritysten työkykyjohtamisen eroja ja niiden vaikutusta työkyvyttömyysinvestointien ja työkyvyttömyysmenojen väliseen suhteeseen kymmenessä suomalaisessa suuryrityksessä. Tutkimuksessa kerättiin tietoa takautuvasti aikaväliltä 2008–2013.

Sairauspoissaoloista, tapaturmavakuutusmaksuista ja työkyvyttömyyseläkemaksuista koostuvat työkyvyttömyyskustannukset olivat yrityksissä keskimäärin 2 600 euroa henkilötyövuotta kohden.

Yrityksittäin summa vaihteli noin tuhannesta eurosta yli 4 500 euroon. Eniten kustannuksia kertyi sairauspoissaoloista. Sairauspoissaolojen välittömät kustannukset työkyvyttömyys-kustannuksista vaihtelivat 50 prosenttiyksiköstä 85 prosenttiyksikköön.

Ennakointi auttoi vähentämään työkyvyttömyysmenoja

Työkyvyttömyyskustannukset henkilötyövuotta kohden pienenivät seuranta-aikana noin puolessa yrityksistä. Yksi keskeinen piirre työkyvyttömyysmenojen hallinnassa onnistuneissa yrityksissä oli, että niissä haettiin ennakoivasti ratkaisuja yksilöllisiin ongelmatilanteisiin ja toimittiin niissä aktiivisesti. Parhaimmillaan varhaisen tuen malleilla päästiin vaikuttamaan työkyvyttömyyttä ennakoiviin tekijöihin jo ennen kuin sairauspoissaoloja syntyi tai ne pitkittyivät.

Työkykyjohtamisen toimivuutta selvitettiin yritysten eri tehtävissä toimiville henkilöille suunnatulla kyselyllä. Kyselyyn vastasi johdon, henkilöstöhallinnon, esimiestason, ja työsuojelun edustajia. Suurimmaksi ongelmaksi työkyvyn hallinnassa koettiin esimiesten ajan puute, riittämätön koulutus sekä puutteellinen tiedonkulku.

Vain 37 prosenttia kyselyyn vastanneista oli melko tai täysin samaa mieltä siitä, että esimiehillä oli riittävästi aikaa työkyvyn hallinta -käytännön toteuttamiseen. Noin puolet oli melko täysin samaa mieltä siitä, että esimiehet olivat saaneet riittävän koulutuksen työkyvyn hallinta -käytännön toteuttamiseen ja että tieto kulki hyvin johdon ja työntekijöiden välillä.

Mikä yhdistää menestyjiä?

Työkykyä uhkaavien tekijöiden varhainen tunnistaminen vaatii jatkuvaa kommunikointia esimiesten ja työntekijöiden välillä. Tärkeää on myös madaltaa työntekijöiden kynnystä ottaa esille joko omaan tai työkaverin työkykyyn vaikuttavat asiat. Työkykyjohtamisessa menestyviä yrityksiä yhdistivät myös sovitut toimintatavat sekä hyvä yhteistyö ja luottamus.

Yritysten oman toiminnan lisäksi hyödynnettiin henkilöstön työkykyä tukevia palveluja, joita Suomessa tarjoavat erityisesti työterveyshuolto ja työeläke- ja tapaturmavakuutusyhtiöt. Jokainen toimija tiesi roolinsa ja saattoi luottaa siihen, että yhteisesti sovitut asiat pitivät.

Työterveyshuolto oli hyvin perillä asiakasyrityksen toiminnoista ja työtehtävistä, ja esimiehet olivat matalalla kynnyksellä yhteydessä suoraan työterveyshuoltoon. Tällöin esimerkiksi työn muokkausta tilapäisen työkyvyn alenemisen vuoksi voitiin tehdä jo riittävän ajoissa ja ilman muodollisia kokouksia.

Esimiesten osaamista varhaisen tuen tilanteissa oli yrityksissä lisätty mm. koulutuksissa, joissa vaikeiden asioiden esille ottoa harjoiteltiin kuvitteellisissa tilanteissa. Ongelmakohtien löytymistä oli helpotettu joissakin yrityksissä lomakkeen avulla. Työntekijä täytti lomakkeen, jossa selvitettiin laajasti tekijöitä, jotka saattoivat olla yhteydessä ongelmaan.

Isoissa yrityksissä työkykykoordinaattori tai vastaavaa työtä tekevä henkilö oli tärkeä tuki esimiehille työkyvyn tukeen liittyvissä asioissa. Esimiehillä oli mahdollisuus kääntyä työkykykoordinaattorin puoleen, jos he tarvitsivat osatyökykyisyyteen liittyviä tietoja tai ohjeita.

Työkyvyttömyyden ehkäisytoiminnan mittaamiselle tarvetta

Työkyvyttömyyden ehkäisyyn käytettyjen investointien määrä vuosittain oli yrityksissä keskimäärin 900 euroa (71–3 400 euroa) henkilötyövuotta kohden. Yleistä kuitenkin oli, ettei yritysjohdolla ja esimiehillä ollut selkeää käsitystä siitä, mihin rahaa käytettiin ja mitä rahalla saatiin aikaan. Sekä kustannusten että investointien seurantaa varten johdon ja esimiesten käytössä pitää olla yhteisesti sovitut ja helposti hyödynnettävät toiminnan mittarit.


Teksti

Irmeli Pehkonen

FT, ohjelmapäällikkö, erikoistutkija

Työterveyslaitos


Simple Share Buttons