Suoraan sisältöön

Uutinen

LueUutinen, - 23.3.2017

Yksin ei työpaikan toimintatapoja voi muuttaa – yhteiskehittäminen avuksi

Terveyden ja työhyvinvoinnin edistämiseen on olemassa runsaasti tietoa ja malleja. pysyviä muutoksia työpaikoilla on kuitenkin hankala saada aikaan. Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan yhteiskehittäminen on hyvä keino toteuttaa muutoksia ja juurruttaa uusia, osallistavia toimintamalleja. Yhteiskehittämistä kannattaa tehdä osana työterveysyhteistyötä, jossa johto, esimiehet, työntekijät ja työterveyshuolto yhdessä ideoivat, toteuttavat ja arvioivat kehittämiskokeilut. Uudet toimintatavat sisällytetään osaksi arjen käytäntöjä […]


LueUutinen, - 17.3.2017

Kela nimitti kuntoutusasiain neuvottelukunnan jäsenet

Kela on nimittänyt kuntoutusasiain neuvottelukunnan jäsenet ja varajäsenet. Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunta toimii Kelan sidosryhmä- ja asiantuntijaelimenä kuntoutustoiminnan sisällöllisissä ja strategisessa kehittämistyössä. Se käsittelee mm. kaikki Kelan valmistelemat lainsäädäntöesitykset ja muut strategiset linjaukset sekä isoimmat hankkeet. Kelan hallitus asettaa neuvottelukunnan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Nykyinen toimintakausi on 1.3.2017–31.12.2019. Puheenjohtajana neuvottelukunnassa toimii johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, varapuheenjohtajana ja jäsenenä etuusjohtaja Anne […]


LueUutinen, - 17.3.2017

Kuntoutuksen budjettia leikattiin – Kelan kuntoutettavien määrä väheni

Kelan kuntoutuspalveluja sai viime vuonna 109 700 henkeä. Saajien määrä pieneni edellisvuodesta 2,2 %. Hallituksen budjettileikkaus pienensi harkinnanvaraisen kuntoutuksen varoja vuonna 2016. Muun muassa Ammatillisesti syvennettyjen lääketieteellisten kuntoutuskurssien eli ASLAK-kurssien seuraajaksi kehitetylle AURA-kuntoutukselle (Ammatillisesti uudistettu, räätälöity asiakaslähtöinen kuntoutus) ei myönnetty määrärahoja. Lue uutinen Kelan verkkosivuilta. >>


LueUutinen, - 14.3.2017

Tutkijaryhmä: Kokeilukulttuurista vauhtia sote-palvelujen uudistamiseen

Sote-uudistus muuttaa perusteellisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteita. Rakenteelliset muutokset eivät kuitenkaan yksin riitä toteuttamaan uudistuksen tavoitteita asiakaskeskeisyydestä ja paremmasta kustannustehokkuudesta. Selvityksen tehnyt tutkijaryhmä ehdottaa ratkaisuksi kokeilukulttuuria, joka yhdistää kansallisen tason ohjauksen, palveluja kehittävien ja tuottavien organisaatioiden johtamisen sekä kansalaisten aktiivisen osallistumisen palvelujen yhteiskehittämiseen. Selvityksen on laatinut Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Työ toteutettiin osana valtioneuvoston vuoden […]


LueUutinen, - 10.3.2017

Uudessa Kuntoutus-lehdessä osatyökykyisyys vahvasti esillä

Rinnekotisäätiön Ville Villbergin kirjoitus ”Palkkatyö työhönvalmennuksen tavoitteena kehitysvammaisilla työhakijoilla” sisältää olennaista asiaa kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä tukevia palveluiden suunnittelusta. Lehdestä löytyy myös katsaus Kirkkonummella kehitetystä työttömien terveystarkastusmallista, joka koskettaa osatyökykyisiä. Tutustu lehteen tästä. >> Kuntoutus-lehteä kustantaa Kuntoutussäätiö.


LueUutinen, - 10.3.2017

Tutkimus: Työkyvyttömyyden kustannuksia voidaan alentaa strategisella johtamisella

Työkyvyttömyyskustannuksiin voidaan vaikuttaa, mutta ei yksittäisillä toimilla. Yritysten strateginen työkykyjohtaminen, toimijoiden hyvä yhteistyö ja tavoitteiden vieminen käytäntöön ovat keinoja, joiden yhteisvaikutuksella kustannuksia onnistuttiin alentamaan. Menestyvissä yrityksissä työkykyä tukevat ja palauttavat toimenpiteet oli kohdennettu oikein, tietoa oli käytettävissä ja yhteistoiminta oli koordinoitua. Tämä selviää Työterveyslaitoksen julkaisemasta Yhteistyöllä tulosta työkykyjohtamisessa -tutkimuksesta. Siinä selvitettiin yritysten työkykyjohtamisen eroja ja […]


LueUutinen, - 10.3.2017

Aivoviikolla järjestetään matalan kynnyksen Aivohoitoloita

NV – Neurologiset vammaisjärjestöt viettävät Aivoviikkoa 14.–19. maaliskuuta. Tänä vuonna teemana on Aivoterveyttä läheltä. Aivoviikolla NV-verkosto tavoittelee yhtenäistä ja vahvaa näkyvyyttä aivoterveyden edistämiseen. Tavoitteena on, että viikon aikana järjestetään useammalla paikkakunnalla Aivohoitola, joka tarjoaa matalan kynnyksen keinoja edistää aivoterveyttä. Tarkoituksena on esitellä helppoja ja vaivattomia keinoja, jotka sopivat kiireisenkin ihmisen arkeen. Lue lisää Aivoliiton verkkosivuilta. […]


LueUutinen, - 7.3.2017

Yli sata vammaistyön ja tuetun työllistymisen asiantuntijaa koolla Maltalla

Malta toimii parhaillaan Euroopan komission puheenjohtajamaana. Tuetun työllistämisen seminaarisarjan aloitti 16.2. Maltan omaa kehitystyötä kokoava tilaisuus. EUSEn (European Union of Supported Employment) johtokunnan edustajat olivat vieraina seminaarissa. Aamupäivän aikana esiteltiin kattavasti maan vielä melko tuoretta panostusta tuetun työllistämisen menetelmän ja työtavan hyödyntämiseen. Suuntaus kohti avoimia työmarkkinoita ei ole sielläkään sujunut aivan kivuttomasti. Myös kohderyhmän määrittely […]


LueUutinen, - 6.3.2017

Selvitys: Haluaako työnantaja palkata osatyökykyisen?

Millä osatyökykyiset voisivat tulla työnantajan näkökulmasta houkuttelevammaksi ryhmäksi rekrytointia ajatellen? Mitkä tekijät ovat mahdollistaneet itse työn ja tekijän onnistuneen kohtaamisen?  Mitkä tekijät yrityksen strategiassa ja tavoitteissa sekä liiketoiminnassa ja tuotannossa ovat tukeneet ja mahdollistaneet osatyökykyisten palkkaamista? Näitä tutkitaan Kuntoutussäätiön johdolla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen rahoittamassa valtakunnallisessa tutkimuksessa. Lue koko uutinen Kuntoutussäätiön verkkosivuilta. >>


LueUutinen, - 3.3.2017

Yrittäjät.fi: Yrittäjyys on vammaisille toimiva tapa työllistyä

”Vammaiselle tai osatyökykyiselle yrittäjyys on mahdollisuus: voi osallistua työelämään, parantaa toimeentuloaan, muokata itse työtavat ja työajat. Voi jopa olla niin, että toimintakyvyn rajoite ei yrittäjätyössä olekaan enää työkyvyn rajoite”, arvioi Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén Yrittäjät.fi-verkkosivustolla. Lue koko uutinen tästä. >>


Simple Share Buttons