Suoraan sisältöön
Heidi Klubb ja Robert Franciosa työskentelevät Valmet Automotiven autotehtaalla Uudessakaupungissa. Valokuvaaja: Kasper Garam, Kuulu Oy

Vipuvoimaa EU:lta Euroopan aluekehitysrahasto Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020

Duunia autotehtaalla

Valmet Automotive on palkannut Uudenkaupungin autotehtaalleen osatyökykyisiä jo vuosien ajan. Roberto Franciosa on tyytyväinen työhönsä asentajana.

– Olemme työllistäneet osatyökykyisiä jo vuosien ajan, mutta systemaattista yhteistyötä rupesimme tekemään eri hankkeiden kanssa vuonna 2018, kun Nuorten Reitti -hanke käynnistyi, kertoo Valmet Automotiven Talent Management Specialist ja yhteisöpedagogi Heidi Klubb.

Nuorten Reitti tukee 18–29-vuotiaiden vaikeasti työllistyvien ja erityistä tukea tarvitsevien nuorten pääsyä mukaan työelämään. Kohderyhmään kuuluvat nuoret, jotka ovat suorittaneet opintonsa mukautettuna tai joilla on ollut haasteita koulunkäynnissä tai työelämään siirtymisessä.

Myös 24-vuotias Roberto Franciosa päätyi töihin Uuteenkaupunkiin kesällä 2018. Hän oli juuri valmistunut autokorin korjaajaksi ammattiopisto Spesiasta, joka tarjoaa ammatillista ja valmentavaa koulutusta nuorille, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea opintoihinsa.

– Pääsin käytännössä heti valmistumiseni jälkeen kahdeksi viikoksi kesätöihin asentajaksi. Kesätyöt jatkuivat läpi kesän, ja tällä hetkellä minulla on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, 24-vuotias Roberto kertoo ylpeänä.

Roberto on aiemmalta koulutukseltaan puutarhuri, mutta halusi saada myös toisen ammattinimikkeen.

– Toisessa tutkinnossa meni käytännössä vähän pidempään, kuin aluksi suunnittelin. Koen kuitenkin nyt, että opin asioita parhaiten hieman pidemmässä ajassa, Roberto summaa.

Työtä kolmessa vuorossa

Roberto työskentelee autotehtaan linjastolla ja hänen käsiensä läpi kulkee päivässä yli sata Mercedes-Benz GLC-sarjan tai A-sarjan autoa.

– Laitan autoihin helmakiskoja, pölysuojia ja lisävarusteena olevia astinlautoja. Työnkuvaani kuuluu myös jarruputkien momentoimista sekä yhteydenpitoa laaduntarkastukseen ja logistiikkaan, Roberto kertoo.

Roberto tekee autotehtaalla kolmivuorotyötä eli on töissä klo 6–14, 14–22 tai 22–6. Omien sanojensa mukaan hän tykkää erityisesti iltavuoroista, koska niihin ei tarvitse herätä niin aikaisin.

– Työnteko tuntuu nyt hyvältä, kun on opiskellut yhteensä kuusi vuotta ja kaksi ammattitutkintoa eikä ole ennen tätä ollut töissä. Tuntuu hienolta, kun saan nyt hoidettua omat työtehtäväni kunnialla.

Pehmeämpi reitti työelämään

Heidi Klubbin mukaan hankkeiden kautta on löytynyt paljon sopivaa työvoimaa Uudenkaupungin autotehtaalle. Työllistäminen ei ole vaatinut tehtaalla mitään työolojen mukautuksia, vaan ainoastaan perehdytysprosessi on ollut hieman erilainen.

– Puhumme ns. softlanding-mallista, joka on pehmeämpi reitti työelämään, koska perehdytys työntekoon on normaalia pidempi.

Nuoret tulevat yritykseen aina työkokeilun kautta. Työt aloitetaan kokoonpanon omassa Training-tiimissä, jossa nimetyt henkilöt perehdyttävät ja opastavat työhön sekä seuraavat työssä pärjäämistä.

– Jos kaikki menee hyvin ja henkilö osoittaa osaamisensa ja työkykynsä meille sopivaksi, kokeilu voi johtaa työllistymiseen, Klubb kertoo.

Yhteistyö eri hankkeiden ja oppilaitosten kanssa on Klubbin mukaan toimiva käytäntö, koska niissä tehdään työkokeiluun tulijoiden kanssa työtä jo ennen työkokeilua.

– Aina, kun sopiva kandidaatti on halukas tulemaan Valmet Automotiveen työkokeilun tai muun tukitoimen kautta, tarjoamme hänelle mahdollisuuden.

Onnistumisia ja mahdollisuuksia

Roberto Franciosa on viihtynyt Uudenkaupungin autotehtaalla nyt reilut kymmenen kuukautta.

– Parasta työskentelyssä linjastolla on se, että siinä näkee koko ajan kättensä tuloksen. Vaikka työ on yhtä ja samaa, päivät menevät nopeasti, koska linja on niin hyvin organisoitu. Ei ole sellaista hetkeä, ettei olisi töitä, Roberto Franciosa naurahtaa.

Osatyökykyisen työllistäminen on Klubbin mukaan tarjonnut myös työnantajalle monenlaisia onnistumisia:

– Olemme saaneet hyviä, motivoituneita ja sitoutuneita työntekijöitä, jotka ovat saaneet pehmeämmän sisääntulon ansiosta näyttää osaamisensa ja kykynsä. Tämä ei ole tuonut eteemme suuria haasteita, vaan tarjonnut mahdollisuuksia senkin edestä, Heidi Klubb kiittelee.

Kirjoittaja: Titta Vilpa, Kuulu Oy

Kiinnostuitko työllistämisestä? Voisiko sinunkin yrityksesi olla mukana tarjoamassa työtä? Ota yhteyttä oman paikkakuntasi TE-toimiston työkykykoordinaattoriin tai yritysasiantuntijoihin.

Työkokeilun tarjoaminen auttaa sinua työnantajana

sydän-ikoni

Tutustut työkokeilijaan

sydän-ikoni-2

Voit löytää potentiaalisen työntekijän

suurennuslasi-ikoni

Henkilön palkkaamiseen voit hakea palkkatukea

Jaa tarina:

Simple Share Buttons