Suoraan sisältöön

Vates-päivät 15.-16.5.2019

15.05.2019 - 16.05.2019 | Vantaa, Tiedekeskus Heureka


Vates-päivien teema Työkyky ja sen arviointi

Vates-päivät on jokavuotinen valtakunnallinen sosiaalisen työllistämisen kaksipäiväinen seminaari. Vates-päivillä on jälleen tuhti annos ajankohtaisia keskustelunaiheita työllistämisestä.

Päivien teemana on Työkyky ja sen arviointi.

Seminaarin ensimmäisenä päivänä keskitymme työkyvyn arvioinnin kysymyksiin niissä tilanteissa, kun tavoitteena on työhön pääsy. Työkyvyn arvioinnin monia käytäntöjä kritisoidaan edelleen irrallisiksi tai väärässä vaiheessa tehdyiksi Aiheeseen liittyy paljon erilaisia asenteita. Puutteita nostettiin esiin myös OTE-kärkihankkeen osana tuotetussa raportissa. Aloitammekin päivän kysymällä, mistä olemme yhtä mieltä, kun keskustellaan työkyvyn arvioinnista.

Seminaarin jälkimmäinen päivä keskittyy työssä pysymisen kysymyksiin. Puntaroimme mahdollisuuksia ja ratkaisuja eri tasoilla. Kuulemme mm. uudesta valmisteilla olevasta työkykyohjelmasta ja työn räätälöinnin keinoista oppilaitoksen ja samalla suuren työnantajan näkökulmasta. Päivän aikana jaetaan myös Tulisielu-tunnustus.

Toisena päivänä tarkastelemme työkyvyn arviointia työssä pysymisen näkökulmasta. 16.5. on myös Job Shadow Day, jonka huomioimme päivän ohjelmassa.

Tutustu Vates-päivien ohjelmaan

Ilmoittaudu Vates-päiville

Lue lisää/ilmoittaudu
Sisältö päivitetty 05.04.2019

Jaa sivu!

Simple Share Buttons