Suoraan sisältöön

Savon OTE-kärkihankkeessa klubitalot vahvasti esillä

Vaalijala pilotoi sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeessa Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) palveluja neljällä eri paikkakunnalla: Kuopio, Varkaus, Pieksämäki ja Mikkeli. Hankkeessa luodaan maakunnallisia malleja kehitysvammaisille jalkautuvaan päivätoimintaan, klubitoimintaan, tuettuun työhön sekä vertaistuelliseen jalkautuvaan toimintaan. Erityisenä painopisteenä hankkeessa Vaalijalalla on osallisuutta tukeva toiminta.

Klubin asiakkailla on aktiivinen ja osallistuva rooli toiminnan kehittämisessä.

Hankkeen kautta Varkaudessa/Pieksämäellä klubitoiminnan tavoitteena on vahvistaa ja tukea toimintaan osallistuvien henkilöiden osallisuutta ja toimintakykyä. Klubitoiminnan sisältö perustuu monipuolisiin ryhmätoimintoihin ja vertaistuen keinoin toteutettavaan toimintaan. Varkaudessa Eetun klubilla arki on pyörinyt mukavasti kesää odottaen. Luvassa on keilakisoja, askarteluja sekä erilaisia reissuja ja retkiä. Klubin ryhmätoiminnoista suosittu kokkikerho ja Lavis-tanssiryhmä jatkuvat säännölliseen tapaan ja perjantain teemailtoina on tulossa esimerkiksi turvallisuus- ja kuvakommunikaatioiltoja.

Hankkeen kautta klubitoiminnan kehittäminen on lähtenyt vauhdilla käyntiin yhteisten suunnittelutuokioiden kautta. Näitä toteutetaan asukkaista koostuvan viriketoimikunnan kanssa. Klubin asiakkailla on aktiivinen ja osallistuva rooli toiminnan kehittämisessä koko hankkeen ajan.

Toimin hankkeessa Vaalijalan koordinoija-asiantuntijana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos koordinoi valtakunnallista kärkihankekokonaisuutta. Mukana on kuusi hanketta eri puolilta Suomea. On hienoa olla mukana kehittämässä uusia malleja kohti maakunta- ja lakiuudistusta. Parhaillaan olemme luomassa arvioinnille pohjaa ja määrittämässä mittareita yhdessä. Kesäkuussa Vaalijala isännöi hankekiertuetta Mikkelissä. Tapahtuma on avoin kaikille sidosryhmille.

Hankkeessa on mukana useita sitoutuneita hankekumppaneita toiminta-alueeltamme kuten Varkauden kaupunki, Pieksämäen kaupunki, Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä ESSOTE, Mikkelin kaupunki, Savon Vammaisasuntosäätiö ja Kehitysvammaliitto. Tavoitteena on käynnistää alueellisia työryhmiä, joiden kautta kehitetään ja työstetään malleja hankkeen eri teemoihin.

Savon OTE on siis hyvässä vauhdissa valtakunnan kärjessä!

Teksti on julkaistu alunperin Vaalijalan kuntayhtymän verkkosivuilla.


Teksti: Jenni Rytkönen
Vaalijalan monipalvelukeskuksen johtaja

Kuva: Ritva Valjakka

 

 

 

 


Julkaistu: 24.5.2017

Jaa sivu!

Simple Share Buttons