Suoraan sisältöön

Osatyökykyisten työllistyminen koronan aikaan -juttusarja: Koulutus osaksi osatyökykyisten työllistämisen agendaa

Osatyökykyisten koulutuksesta ja kouluttautumisen mahdollisuuksista puhutaan Suomessa aivan liian vähän. Kuitenkin elinikäisen oppimisen vaade koskettaa myös osatyökykyisiä, toteaa Vates-säätiön toimitusjohtaja Jaana Pakarinen:

– Työ on murroksessa. Kun työ muuttuu, muuttuvat myös osaamisvaatimukset. Osatyökykyisten elinikäisestä ja jatkuvasta oppimisesta sekä osaamisen joustavasta ja jatkuvasta päivittämisestä ei Suomessa juurikaan puhuta.

Osaaminen kasautuu pienelle ryhmälle. Kaikista hankalimmassa asemassa ovat ne osatyökykyiset, jotka eivät ole työelämässä. Kymmenen vuotta sitten käyty koulutus voi olla vanhentunut, ja osaaminen vaatii päivittämistä.

Osatyökykyisten työelämän ulkopuolella olevien asema on heikko, koska heillä ei ole työnantajaa, jonka kautta koulutukseen voisi päästä. Heiltä puuttuu työyhteisö, joka tukisi osaamisen päivittämistä ja syventämistä vastaamaan muuttuneita työn vaatimuksia.

Tarvitaan joustavampia ja nopeampia elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia

Jaana Pakarinen näkee, että koulutustarpeiden ennakointi laahaa työelämän todellisten tarpeiden perässä. Alueelliset tarpeet tulevat liian myöhään huomioiduksi koulutuksessa. Työelämä muuttuu nopeammin kuin pitkäjänteisissä ennakoinneissa yleensä pystytään arvioimaan. Uusien koulutusohjelmien vaikutukset myös näkyvät työelämässä useiden vuosien, yleensä 5–6 vuoden viiveellä.

Asiaan kiinnitettiin huomiota myös 2018 valmistuneessa valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa. Lyhyemmät koulutusajat korostavat uran aikana oppimista. Selonteon osassa kaksi, Ratkaisuja työn murroksessa, elinikäisen oppimisen mahdollistamista pidetään tärkeänä kaikille.

Uudelleenkoulutukselle on iso tarve. Vuonna 2018 laaditussa tekoälyohjelmassa todetaan, että 10 vuoden aikana jopa miljoona suomalaista tarvitsee uudelleenkoulutusta.

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon mukaan meidän tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota myös siihen oppimiseen, joka tapahtuu oppilaitosten ulkopuolella ja vapaa-aikana.

Osatyökykyisten osaamistarpeiden tunnistaminen ja koulutusmahdollisuuksien tarjoaminen on laajan verkoston asia

Vatesin toimitusjohtaja Jaana Pakarinen pitää ongelmana sitä, että työelämän ulkopuolella olevat osatyökykyiset jäävät yksin koulutus- ja osaamisasioidensa kanssa. Ihmisen itsensä voi olla mahdoton tunnistaa, mitä koulutusta ja osaamisen päivittämistä hän tarvitsisi työllistyäkseen.

Koulutusmahdollisuuksien pohdintaan ja selvittämiseen tarvittaisiin laajempi verkosto mukaan. Ehdottoman tärkeää on TE-toimiston mukanaolo:

– TE-toimiston rooli on keskeinen, koska sitä kautta tapahtuu pitkälti ohjautuminen palveluissa eteenpäin. Koulutusmahdollisuuksia pitäisi pohtia sekä räätälöityinä yksilöllisinä reitteinä että laajempina kokonaisuuksina isommille ryhmille. TE-toimistojen pitäisi tietää enemmän koulutuspoluista.

Myös ammatilliset erityisoppilaitokset ovat tärkeässä roolissa osatyökykyisten osaamisen ja kouluttamisen kannalta. Miten nopeasti ja tuloksellisesti ne tällä hetkellä pystyvät vastaamaan tarpeisiin? Vatesin syksyllä 2020 toteuttamassa kyselyssä tuotiin esille, että asiakkaiden ohjautuminen koulutuspoluille on voinut olla vähäistä. Eräs vastaaja luonnehti asiaa näin:

”Aloihin tutustumiset eivät ole toteutuneet oppilaitoksissa ja yrityksissä, jolloin alojen kiinnostavuuden lisääminen on ollut estynyt ja sitä kautta asiakkaiden ohjautuminen työllistäville aloille on jäänyt todella vähäiseksi.”

Miksi koulutus sitten on riittämättömästi esillä osatyökykyisten työllistämisen agendalla? Yksi syy tähän voi piillä osaltaan suomalaisten hallintorakenteiden siiloutumisessa. Kansallisen ohjauksen kannalta olisi tärkeää, että yhteistyö avainministeriöiden, erityisesti STM:n, TEM:n ja OKM:n, välillä olisi vielä nykyistä tiiviimpää osatyökykyisten työllistämisen ja kouluttautumisen kysymyksissä.

Pakarisen mukaan myös painopistettä tulisi myös muuttaa. Nyt painotus on siinä, että koulutetaan koko ajan lisää. Kuitenkin tarvitsisimme ennen kaikkea koulutuksen ja osaamisen päivitystä. Näitä pitäisi räätälöidä nykyistä paljon laajemmille ryhmille.

Koulutus on avainkeino eriarvoistumiskehitystä vastaan

Jaana Pakarinen näkee nykyisen etätyön syventävän eriarvoistumiskehitystä. Monessa asiantuntijatehtävässä on mahdollista tehdä joustavasti etätyötä. On kuitenkin paljon tehtäviä, joissa fyysinen läsnäolo työpaikalla on välttämätöntä. Tällaisia ovat monet kaupan alan, puhtaus- ja kiinteistöalan, rakennusalan sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät.

Nämä tehtävät ovat myös niitä, jotka ovat välttämättömiä yhteiskunnan normaalin toimivuuden kannalta.

– Monet näistä sektoreista, joilla etätyön mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset, ovat niitä, joilla laajojakin työkyvyn pulmia omaavat voivat työskennellä. Mikäli etätyö yleistyy rajusti, kaventaa se myös työllistymismahdollisuuksia osatyökykyisille.

Esimerkkinä on siivousala. Tarvetta toimitilojen siivoukselle voi olla vähemmän, kun suuri osa tai jopa kaikki työpaikan työntekijät työskentelevät etänä. Näin etätyöllä on myös monia sivu- ja johdannaisvaikutuksia osatyökykyisten työmarkkinatilanteeseen.

Etätyö ja työn murros näyttävät yhdessä syventävän eriarvoistumiskehitystä. Osaamiserojen kasvun hillintä mainitaan myös valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa asiana, jossa Suomen on lähitulevaisuudessa tehtävä päätöksiä.

Eriarvoistuminen näkyy Pakarisen mukaan myös kuiluna vähemmän osaamista vaativien työtehtävien ja uusien osaamisalojen työtehtävien välillä. Ne, jotka tunnistavat osaamistarpeet, osaavat kyllä hakeutua koulutukseen ja täydentää osaamistaan. Osaaminen siis keskittyy jo entuudestaan osaaville ja osaamisestaan huolta pitäville henkilöille.

Vähemmän osaavat eivät itse välttämättä havahdu osaamisen kasvattamiseen, eikä koulutuspuolella ehkä ole työkaluja tämän joukon lisäkoulutukseen.

Kun digitaitojen kartuttamista painotetaan työn murroksen myötä, on samalla kiinnitettävä huomiota myös niihin tehtäviin, joissa digiosaamisella ei ole niin ratkaisevaa roolia tai joissa pärjää perustaidoilla.  Jos työtehtävissä tarvitaan digitaitoja, pitää tätä koskevaa koulutusta tarjota täsmäkoulutuksina.

Jaana Pakarinen pitää tärkeänä erottaa tehtävät, joissa menestyminen edellyttää syvällisiä digitaitoja niistä tehtävistä, joissa pärjää pintapuolisemmillakin perustaidoilla. Henkilöiden kouluttaminen tasapaksulla sapluunalla johtaa vain turhautumiseen.

Hallitusohjelmassa on iso paketti osaamiseen liittyviä toimenpiteitä. Yksilölliseen työllistämissuunnitelmaan tulisi luonnollisesti sisältyä myös koulutuksellinen osio. Sen toteutuminen käytännössä huolettaa Vatesin toimitusjohtajaa.

Myös läsnätyön toimintatapoja pitää uudistaa

Suomessa noin 1,2 miljoonan työntekijän on todettu siirtyneen etätyöhön. Julkisuus pursuaa erilaisia ohjeita ja vinkkejä etätyöläisten työhyvinvointiin. On syntynyt paljon etätyön toimintamalleja.

Jaana Pakarisen mukaan keskusteluun tulisi tulla mukaan myös työtapojen muutos läsnätyössä. Miten työnteon tapoja voidaan muuttaa vaikkapa sairaaloissa, läsnätyötä tehtäessä?

On tärkeää kehittää läsnätyötä tekevien osatyökykyisten työhyvinvoinnin malleja. Työkyvystä huolehtiminen ei saa olla pelkästään etätyötä koskettava asia.

Hätähuutoja kentältä

Vatesissa on selvitetty työllistämistoimintaan osallistuvien järjestöjen ja julkisten organisaatioiden tilannetta koronan aikana. Yleinen viesti kentältä on ollut se, että aika on mennyt pitkälti tulipalojen sammutteluun. Kehittäminen on ollut vaikeaa, vaikka moni toimija onkin ottanut ripeästi käyttöön erilaisia digitaalisia ratkaisuja.

Myös kuntoutusta on kehitetty etä- ja hybridimuotoisena.

Vatesin kyselyissä korostuu kolmannen ja julkisen sektorin toimijoiden huoli ihmisistä, jotka ovat pudonneet järjestelmien ja myös vapaaehtoistoiminnan ulkopuolelle. Ihmiset käpertyvät sisäänpäin, osallisuuden tunne hapertuu, ja seuraukset voivat olla vakavia:

– Ihmisen tulee tulla huomatuksi kokeakseen olevansa olemassa ja osallinen. Osattomuus näkyy yhteiskunnassa monin tavoin. Viimeaikaisilla nuorten tekemillä vakavilla väkivallanteoilla on mitä ilmeisimmin yhteys tähän osattomuuteen ja siihen, etteivät nuoret ole tulleet huomatuiksi. Etämaailmassa on isot riskit jäädä syrjään ja huomaamattomaksi. Kehityskulku on ehdottomasti katkaistava.

Jaana Pakarinen mainitsee yhtenä ryhmänä myös vammaiset. Vatesin kyselyssä oli mainintoja siitä, ettei vammaisilla ole maaliskuussa 2021 käynnistyvissä työllisyyden kuntakokeiluissa ”jalansijaa”. Tämä johtuu joidenkin kyselyyn vastanneiden mukaan siitä, etteivät työllisyyspalvelut halua vammaisia henkilöitä asiakkaikseen.

Toisaalta vammaiset eivät kuulu myöskään TE-toimistoon. Pakarinen kysyykin, mihin kohtaan vammaisten henkilöiden työllistyminen asettuu tulevaisuudessa. Onko niin, että sote-keskusten aikuissosiaalityöhön rakentuu jatkossa vammaisten henkilöiden työllistämispiste?


Jaana Pakarinen toimii Vates-säätiö sr:n toimitusjohtajana. Pakarisella on pitkä asiantuntija- ja johtamiskokemus sosiaali- ja terveydenhuollosta ja työllisyydenhoidosta. Hän on työskennellyt kunnissa, valtiolla, seurakunnissa ja maakunnissa. Vatesia Pakarinen on johtanut vuodesta 2015.

Vates-säätiö sr on asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden yhdenvertaiseksi työllistymiseksi. Sen toimintamuotoja ovat kehittäminen, vaikuttaminen, kouluttaminen, tiedottaminen ja verkottaminen. Vates on vammaisjärjestöjen perustama asiantuntijaorganisaatio, jonka strategisena taustavoimana ovat 48 valtakunnallisia vammaisjärjestöjä, niiden alueellisia yhdistyksiä, erityishuollon kuntayhtymiä ja työllistämispalveluita edustavaa toimijaa. Vates on toiminut vuodesta 1993.

Haastattelijana Kuntoutussäätiön toimitusjohtaja Soile Kuitunen.

Simple Share Buttons