Suoraan sisältöön

Kuormittavassa elämäntilanteessa pysähtyminen oman hyvinvoinnin äärelle ryhmässä kirkasti Petran omat kyvyt: tavoitteena vakituinen osa-aikatyö osaamista vastaavissa tehtävissä

20.12.2021

Työpaikan organisaatiomuutosten ja kuormittavan lapsiperhearjen keskellä uupumuksen kokenut Petra irtisanoutui monivuotisesta työsuhteestaan markkinointialan tehtävissä. Opiskelu uudelle alalle toi merkityksellistä sisältöä sekä joustoa avioeron ja fyysisen sairastumisen tuoman kriisin jälkeen yksinhuoltajan arkeen.

Useisiin työllistämisen tukitoimenpiteisiin hakeutumisen jälkeen Iloa arkeen -hyvinvointiryhmä mahdollisti vihdoin Petran pysähtymisen itsensä ja oman hyvinvointinsa äärelle vertaistuen kannattelemana. Petra haki korkeakoulutettujen työnhakijoiden työllistämishankkeeseen, jonka tuella työllistyi palkkatuella. Sisällöllisesti merkityksellisestä työstä huolimatta jatkuva epätietoisuus palkkatuetun työsuhteen jatkosta ja tulokseton työnhaku työn ohella nakertavat toiveikkuutta. Petran tavoitteena on löytää osa-aikaista vakituista työtä osaamistaan vastaavissa tehtävissä.

Uupumus kuormittavan työn ja pikkulapsiarjen yhdistämisen keskellä

Ennen työelämästä poisjäämistä olin samassa yrityksessä kymmenen vuotta erilaisissa manageritason rooleissa markkinoinnin parissa. Useamman lapsen saannin jälkeen työn ja kodin yhdistämisen aiheuttama kuormitus kasvoi, ja huomasin uupuvani kaiken keskellä. Silloinen mieheni matkusti paljon, ja perheen arjen hoito oli täysin omalla vastuullani. Työssäni oli siinä vaiheessa ollut jo organisaatiomuutoksia, ja irtisanomisten sykli alkoi tiivistyä. Huomasin olevani todella väsynyt, ja unet alkoivat mennä. Päätin hakea hoitovapaata. Hoitovapaan aikana pohdin omaa tilannettani ja ymmärsin, ettei elämäntilanteeni muutamassa kuukaudessa tule muuttumaan. Kun oma esimieheni lähti ja rakenteet muuttuivat merkittävästi, päätin lähteä silloisesta työpaikastani.

Työnhausta siirtyminen opiskelemaan uudelle alalle

Hain jonkin verran töitä, mutta kokoaikatyöhön voimavarat eivät olisi riittäneet. Kävin kuitenkin työhaastatteluissa ja erilaisia työnohjaus- ja urasuunnittelukursseja. Osa-aikatyö olisi ollut hyvä ratkaisu siinä kohtaa, mutta mielekkäiden tehtävien löytäminen osa-aikatyönä oli todella hankalaa. Siinä vaiheessa koin avioeron, joka oli iso kriisi. Lisäksi sairastuin rintasyöpään. Oma terveys meni työnhaun ja muun ohi.

Ryhdyin opiskelemaan, koska olen aina kaivannut jotain omaa, tavoitteellista ja merkityksellistä tekemistä itselleni. Minulla oli aiemminkin ollut ajatuksena vaihtaa alaa, ja olin aloittanut opintoja uudella alalla jo hoitovapaan aikana. Kävin myös ammatinvalinnanpsykologilla työllisyyspalveluissa keskustelemassa työmahdollisuuksista ja omasta soveltuvuudesta toivomalleni alalle.

Opiskelu oli itselleni, perheelleni ja oman jaksamiseni kannalta ideaaliratkaisu. Se vahvisti paljon omaa hyvinvointiani. Minulla oli oma projekti, mutta aikataulu oli tarpeeksi joustava, niin että pystyin paremmin pyörittämään arkea siinä ohessa. Jaksoin paljon paremmin, eikä oma väsymys samalla tavalla kaatunut lasteni harteille. Se, että konkreettisesti lähti joka päivä koulutukseen, ja oli jokin oma, itselle merkityksellinen juttu, kantoi eteenpäin ja oli tulevaisuuden kannalta olennainen asia.

Iloa arkeen -ryhmästä itsetuntemuksen ja hyvinvoinnin vahvistusta ja vertaistukea

Opiskelujen kautta kuulin korkeasti koulutetuille työnhakijoille suunnatusta työllistymishankkeesta, jonka ryhmätoimintaan osallistuin. Hankkeen Facebook-sivun kautta sain kuulla myös Iloa arkeen -hankkeen ryhmästä.

Olin käynyt paljon erilaisilla työnhakuun liittyvillä kursseilla, mutta Iloa arkeen -ryhmässä oli erityislaatuista monialaisuus; taiteen ja liikunnan, itsetuntemuksen ja vertaistuen yhdistäminen. Kurssi oli hyvä yhdistelmä tekemisestä ja reflektointia, en ollut ennen törmännyt vastaavanlaiseen yhdistelmään. Kulttuuri ja liikunta toivat sekä iloa että vaihtelua elämään.

Lisäksi erityistä oli se, että toiminnassa keskityttiin VAIN hyvinvointiin. Kurssi ei suoraan tähdännyt työhakemuksen tekemiseen, vaikka ehkä lopussa sitten oltiinkin jo valmiita siihen.

Iloa arkeen -ryhmä oli mahtava pysähtyminen oman itsen äärelle, mitä ei tule tehtyä, kun vain työn hakeminen on fokuksena. Ryhmän kautta pystyi laajemmin hahmottamaan omaa hyvinvointiaan. Ryhmä vahvisti omaa itsetuntemusta ja omien voimavarojen tunnistamista, mistä oli hyötyä myös työnhaussa, mm. työhaastatteluissa.

Ryhmän aikana konkretisoitui vertaistuen merkitys. Omien kokemusten jakaminen ja yhdessä tekeminen oli tärkeää ryhmäläisten kanssa, heillä on samantyyppinen tilanne. Ryhmässä ja yksilötapaamisilla ryhmänohjaajan kanssa käydyissä keskusteluissa alkoi myös uudelleen tunnistaa ja ymmärtää omaa osaamistaan, joka usein unohtuu pidemmän työnhaun seurauksena.

Työllistyminen palkkatuen kautta pätkätöihin

Iloa arkeen -ryhmän jälkeen kuulin korkeakoulutettujen työllistämishankkeesta, jossa yhdistyi opiskelu ja projektityö palkkatuetuissa työtehtävissä. Työni on ollut sisällöllisesti antoisaa ja arvojani enemmän vastaavaa kuin aikaisempi kaupallisen maailman työni. Toiveikkuus on kuitenkin ollut koetuksella määräaikaisten työsuhteiden jatkumiseen liittyvän epävarmuuden vuoksi. Olen saanut lisää vastuuta, mutten palkkaa. Koenkin, että työni on alipalkattua.

Olen ensimmäistä kertaa työurallani tilanteessa, jossa teen työtä pätkissä ja elän koko ajan epävarmuudessa jatkon suhteen. Nämä asiat vaikuttavat negatiivisesti jaksamiseen ja laskevat
ammatillista itsetuntoani.

Toiveena vakituinen osa-aikatyö omaa osaamista vastaavissa tehtävissä

Olin sairaan vanhempani viimeisinä vuosina hänen edunvalvojansa. Se on ollut yksi kuormittava lisätekijä yksinhuoltajan arjessa oman jaksamisen kannalta.

Toiveenani on työllistyä vakituiseen työhön, mutta se on todella hankalaa. Koen kokopäivätyön raskaaksi tässä elämätilanteessa, ja tekisin mielelläni osa-aikaisesti töitä, mutta niitä on omalla alalla vähän tarjolla.

On todella rankkaa tehdä töitä ja hakea töitä samaan aikaan. Olen lähettänyt kymmeniä hakemuksia ja päässyt muutamaan haastatteluun, mutta useasta paikasta ei edes ole tullut vastausta. Koska oma osaamiseni pitäisi vastata tämän hetken tarpeita, pohdin, voisiko ikärasismi olla yksi tekijä tässä. Minulla on useampi tutkinto, tuoreita opintoja ja työkokemusta viime vuosilta. Mielelläni kyllä opiskelen, mutten oikein ymmärrä, mitä minun osaamiseni ajatellaan tarvitsevan, mitä tästä ajatellaan puuttuvan.

Yleinen ajatus tuntuu olevan, että tietynikäiset eivät enää osaa jotain, eivät enää pysty tai eivät halua oppia. Minä taas haluan koko ajan oppia uutta ja kehittää itseäni. Mielellään teen jotain mielekästä työtä ilman, että se on rajattu johonkin tiettyyn aikaan. Eläkeiän muutoskeskustelut eivät hetkauta, kun en tunne odottavani sellaista aikaa.

Petra ei esiinny tekstissä oikealla nimellään.

Tarinan koonti

Jenni Labarthe ja Johanna Laine
Iloa arkeen -hanke | HyTe ry

Lue lisätietoa hankkeesta HyTe ry:n verkkosivuilta.

Simple Share Buttons