Suoraan sisältöön

Keva myöntänyt 500 000 euroa työelämän kehittämisrahaa 21 kunta-alan ja kirkon hankkeelle

19.8.2021

Kevan työelämän kehittämisrahaa myönnettiin yhteensä 21 hankkeelle ympäri Suomea. Rahoitusta jaettiin aiempaa useammalle hankkeelle, kokonaismäärä kasvoi neljällä viime vuodesta. Hakijoista etenkin pienet kunnat olivat aktiivisia tänä vuonna.

Kehittämisrahaa saaneissa hankkeissa korostuvat tällä kertaa työelämän ajankohtaiset haasteet, muuttuva työ, työhyvinvointi ja mielenterveyden tukeminen sekä yhteisöllisyyden kehittäminen. Kehittämisrahaa saaneiden hankkeiden tarkoituksena on kehittää keinoja, joilla hillitään mielenterveysperusteisia poissaoloja ja psyykkisen kuorman kasvua, valmistaudutaan hybridityön, työn murroksen ja organisaatioiden muutokseen, vahvistetaan vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä sekä kehitetään henkilöstön työhön kiinnittymistä ja työssä pysymistä.

Pitkällä tähtäimellä keinojen odotetaan vähentävän työkyvyttömyysriskiä ja vahvistavan työkykyä ennakoivasti. Kehittämisrahan avulla organisaatiot voivat kokeilla ja kehittää uudenlaisia työkyvyn tuen prosesseja.

Lue koko uutinen Kevan verkkosivuilta.

Simple Share Buttons