Suoraan sisältöön

Hae mukaan Pirkanmaan verkostokiihdyttämöön pe 5.4. mennessä!

Pirkanmaan kolmannen sektorin kehittämisohjelma on käynnistynyt. Kehittämisohjelman on tarkoitus vahvistaa pirkanmaalaisten järjestöjen ja yhdistysten kumppanuutta sekä tukea niiden asemaa potentiaalisina palvelun- ja elinvoimantuottajina kuntien, TE-palvelujen ja yritysten rinnalla. Ohjelman tarkoitus on myös entistä tehokkaammin turvata palvelut asiakkaille, jotka tarvitsevat tukea ja ohjausta työllistymiseensä.

Kehittämisohjelman ovat suunnitelleet Vates-säätiön KeKo-hanke, Pirkanmaan maakuntavalmistelu, Pirkanmaan TE-toimisto ja Tampereen kaupunki. Toimintaa rahoittavat Pirkanmaan TE-toimisto ja Tampereen kaupunki.

Verkostokiihdyttämö: Verkostosta voimaa tekemiseen

Verkostokiihdyttämö on koulutuskokonaisuus, johon otetaan mukaan kuusi järjestöä ja kuusi yritystä. Viisi päivää kestävän valmennuksen teemoja ovat mm. hankintaosaaminen ja talous, tuotteistaminen sekä viestintä, markkinointi ja verkostoituminen. Osallistujat saavat tuekseen oman mentorin. Haku verkostokiihdyttämöön tapahtuu pe 5.4. kello 16.00 mennessä. Valmennuspäivät ovat touko-kesäkuussa.

Lisätietoja kehittämisohjelmasta:
Vates-säätiö, KeKo-hanke, hankekoordinaattori Tuuli Riisalo-Mäntynen, p. 0440 396 848
Pirkanmaan TE-toimisto, välityömarkkinakoordinaattori Meiju Sandberg, p. 0295 045 280
Tampereen kaupunki / Työllisyyspalvelut, palvelukoordinaattori Outi Koivisto, p. 040 727 441

Lue lisää Pirkanmaan kolmannen sektorin kehittämisohjelmasta ja hakuohjeista

Simple Share Buttons